anne

Olen Kangasalla asuva eläinlääkäri, Emman, Kallen ja Lassen äiti ja Pekan vaimo.

Olen erikoistunut elintarvike- ja ympäristöhygieniaan, mutta toukokuusta 2016 alkaen työelämäni on pienimuotoista puuhastelua vähän joka suunnalla. Teen pienteurastamoiden ja riistanlihan lihantarkastusta ja laitosvalvontaa, pieneläinpraktiikkaa omalla vastaanotolla kotikylällä, pikkuisen opetustöitä metsästäjien hygieniakoulutuksen puitteissa, pienimuotoisesti vedän metsästyskoirille treenikursseja. Muu aika meneekin sitten koirien kanssa jahdatessa erilaisia elukoita pannulle.

Olen harrastanut kultaisianoutajia vuodesta 1983, siitä lähtien kun sain rippilahjaksia Kulta-Haukku Venlan (1983-1996). Venla oli erittäin voimakas persoona, joka lähinnä kantapään kautta tutustutti minut tokon, näyttelyiden, nou/nome-harrastukseen ja yleensäkin noutajanomistamisen riemuihin ja ehkä ennen kaikkea haasteisiin. Venlalla oli yksi pentue, josta innostuin myös kasvattamisesta.

Venlan kaveriksi meille tuli seuraavaksi Venlan tyttärentytär, Miklaus Raffinose (1989-2002), eli Rafi. Rafi taas oli leppoisa lenkkikaveri, jonka vanhemmiten huomasi lähinnä ovien eteen kertyneistä kivikasoista. Rafi ei pitänyt tokoniuhotuksesta ja minä en pitänyt näyttelyniuhotuksesta, joten taipparit käytiin ja saatiin kipinä nome-puolelle. Rafin kanssa kokeiltiin myös agilityä lajin alkuaikoina.

Rafin tytär, Miklaus Ta i Trä (1993-2006), eli Ruska, on ollut tähän mennessä elämäni harrastuskoira. Ruska oli rauhallinen ja asiallinen, jopa niin suuressa määrin että pidin sitä flegmaattisena kunnes alettiin harjoittelemaan tokoa ja nomea enemmän, ja ne jotka Ruskan ovat nähneet, tietävät ettei into loppunut kesken. Näyttelyurasta muodostui vaaaleanpunainen unelma: 18 SA:ta riitti minulle. Tokosta Ruska innostui niin että minunkin oli vuoro innostua lajista uudestaan, voittajaluokkaan päästiin ja aina oli kivaa, vaikkei niin paljon tuloksia tullutkaan. Nomessa päästiin avoimeen luokkaan ja saatiin pari kolmosta ennen kuin Ruskan selkä rupesi oireilemaan ja Ruska siirtyi siskoni sohvakoiraksi. Valitettavasti Ruskan ainoasta pentueesta kahdella oli kyynär- ja yhdellä lonkkavika ja ainoa terve hukkui kevättulviin, joten kasvatuslinja loppui siihen.

Opiskeluajoilta kytenyt haave toteutui kun taloon tuli Essi-chessi, Batzi’s Mount Katmai. Kaveriksi Essille tuli kultainennoutaja Polka, kun hain uutta kultaista, joka olisi enemmänkin käyttöpuolen koira. Siitä on sitten uusi yritys kasvatustyössä lähtenyt käyntiin. Chessien työskentelyyn viehätyin niin että halusen seuraavaan kultaiseen ripauksen chessimäisyyttä, niin tuli USA:sta Nancy, Adirondac Buttercup. Opiskeluajoilta on myös perua russeli-innostus, tosin Tirri, Batzi’s Gaunt of Gingin, on enemmän Emman kaveri. Kun Nancy alkoi osoittamaan potentiaalia A-koekoiraksi, tuli tarve hankkia ylösajava koira, turbo-cockeri. Nämä pienet pörriäiset veivät sydämen niin että A-kokeet eivät niin innostakaan, mutta metsästäminen kyllä.

Kasvatustyössäni tavoitteeni ovat ennen kaikkea luonteessa ja terveydessä. Käyn omien koirien kanssa itsekseni metsällä, koiranohjaajana lintujahdeissa ja etsimme myös srva-tehtäviin liittyen liikenteen uhreja. Harrastus- ja metsästyskoirilta voidaan vaatia vähän erilaisia ominaisuuksia, mutta oikeasti hyvä koira käy molempiin.

Kyky rauhoittua ja keskittyä annettuihin tehtäviin, kyky omatoimisesta ratkaista ongelmia, suhtautuminen avoimin mielin ja iloisella ilmeella oudonpiinkin vastaantulijoihin , työskentelyinto ja halu tehdä ohjaajan kanssa yhteistyötä, ovat mielestänin kultaisennoutajan ominaispiirteitä. Chessi on oikeastaan hyvin saman oloinen koira, mutta sillä kyllä kuuluu olla vartiointi ja suojelutaipumusta lisäksi.

Cockerin kohdalla kova työinto yhdistettynä erittäin suureen kontaktihaluun ja kykyyn rauhoittua, takaavat mielyttävän metsästyskokemuksen.

Terrierin luonteeseen kuluu mielestäni ennen kaikkea rohkeys ja avoimuus uusia asioita kohtaan, kuten myös välillä raivostuttavakin sitkeys ja itsenäisyys. Mäyräkoiran sitkeys on parhaimmillaan seuratessa jälkiä, ja hyvin oppinut mäykky on mahtava kumppani jäljestystehtävissä.

Kaikissa roduissa liiallinen pehmeys on mielestäni epätoivottavaa, koiran täytyy kestää elämistä, ja välillä ohjaajan törppöilyäkin. Kun tähän lisätään terve rakenne ja rodunomainen ulkonäkö, niin ei paljon muuta voi toivoa. Nykyisin koiraharrastukseni pyörii lähinnä metsästystä tukevissa lajeissa, mutta yhteistyön parantamiseksi ja oman oppimisen takia treenailemme myös hiukan muutakin, agilityä, tokoa ja pk-puoleltakin haemme ideoita. Näyttelyissäkin piipahdetaan aina välillä.

Mottona kuitenkin lajissa kuin lajissa on, että harrastamisen täytyy olla hauskaa ja tavoitteet on asetettava harjoittelutason mukaan. Silloin ei yleensä tule suurempia pettymyksiä, vaikka ei tulisi menestystäkään!

klaraanne09.bmp